Rick Yanceyn kiehtova Ääretön meri

Valitsin Rick Yanceyn Ääretön meri- kirjan, koska se vaikutti mielenkiintoiselta ja olin aiemmin lukenut ensimmäisen osan, joka oli yksi parhaista lukemistani kirjoista.

Kirja kertoo kaukaisesta aurinkokunnasta saapuneista Toisista, jotka yrittävät tuhota maapallon seitsemän miljardia ihmistä. Ihmiset ovat kehittäneet maapalloa 10 000 vuotta ja nyt se tuhotaan kymmenessä kuukaudessa. Ensimmäisessä aallossa 98% ihmisistä kuoli ja ennen viidettä aaltoa ihmisiä oli jäljellä vain 0,1%.  Nuori tyttö nimeltä Cassie Sullivan ja noin seitsemän muuta nuorta löytävät toisensa ja yrittävät selviytyä hyytävän kylmässä säässä Toisia vastaan.

Oli vaikeaa aloittaa lukemaan kirjaa, koska pelkäsin sen olevan huono niin kuin melkein kaikki muutkin kirjat. Alku oli todella sekava, koska se jatkui suoraan edellisen kirjan lopusta, josta en muistanut enää mitään. Kuitenkin jo muutaman kymmenen sivun kohdalla asiat olivat muistuneet mieleeni ja lukeminen alkoi sujua. Vaikeuksia lukemisessa tuotti kuitenkin melkein jokaisessa luvussa vaihtuva kertoja, paikka ja aika sekä henkilöiden useat eri nimet. Muutaman kerran jouduin lukemaan luvun uudelleen, jotta tajusin mitä tapahtuu, kenelle ja missä. Kirja oli kuitenkin yhtä hyvä kuin edeltäjänsäkin.

Kirjan kuvailujen perusteella tarina sijoittuu nykyhetkeen, koska ennen ensimmäistä aaltoa elämä maapallolla oli suunnilleen samanlaista kuin nyt. Tarina muistuttaa täten myös nykymaailmaa lukuun ottamatta kaukaisen aurinkokunnan muukalaisten suunnitelmia maapallon asukkaiden tuhoamisesta, joka on melko epätodennäköistä.

Vieraita älyllisiä olentoja kirjassa on tiedustelurobotit ja vaimentajat. Tiedustelurobottien avulla muukalaiset seuraavat ihmisten toimintaa maan pinnalla. Vaimentajat ovat saman
tyyppisiä kuin tiedustelurobotit, mutta niiden tehtävänä on tuhota ihmisiä. Robotit ja vaimentajat ovat kuitenkin tuhottavissa.

Tiede on melko oleellinen osa kirjaa ja keksinnöt selitetään aika tarkasti. Komentaja Voschin joukot kehittivät sytyttimen, joka reagoi CO²:een. Sytytin kiinnitettiin pienen lapsen suuhun, joten kun lapsen ympärillä oli tarpeeksi ihmisiä, niin koko paikka räjähti ja maahan jäi vain syvä kuoppa. Vosch oli asentanut alaisiinsa sirut, joiden avulla niiden liikkeitä pystyi seurailemaan. Tapponapilla, joka muistutti kaukosäädintä, hän pystyi tuhoamaan valitsemansa henkilön. Myös keskitin, eli otsalohkon komentokeskus oli Voschin ja kumppaneiden keksintö. 44 000 mikroskooppisen pientä robottivaltaajaa, jotka parantavat elinjärjestelmiä tilanteen mukaan.

Huumoria esiintyy eri henkilöiden välillä kirjan tyyliin sopivasti. Huumori liittyy tavallisiin asioihin, koska jostain piti keksiä hauskuutta epävarmuuden ja pelon keskelle.

Mielestäni kirjaa ei voi tulkita tieteisfantasiaksi, koska kirjan tapahtumat voisi tapahtua todellisessakin elämässä, joskin se on hyvin epätodennäköistä. Yliluonnollisia elementtejä kirjassa ei ollut.