Cassandra Claren lumoava Lasikaupunki

Luin Cassandra Claren Lasikaupunki-kirjan. Valitsin sen, koska se on kolmas osa Varjojen kaupungit -sarjasta. Sarjan aiemmat osat olivat mielestäni hyviä, joten päätin lukea, myös tämän osan. Pidän sarjasta, koska se on fantasiaa ja siinä on erilaisia maailmoja, joissa lukija voi seikkailla. Kirjailija on kuvannut todella hienosti kaikki tapahtumat ja maisemat ja ne on helppo kuvitella omassa mielessä. Lisäksi siinä on lumoava rakkaustarina, joka vetää mukaansa.

""Ja nyt minä katson sinua", Jace sanoi, "ja sinä kysyt, haluanko minä vielä sinua, ihan niin kuin voisin lakata rakastamasta sinua. Ihan niin kuin tahtoisin luopua siitä asiasta, joka tekee minusta vahvemman kuin mikään koskaan ennen."

Lasikaupunki kertoo Clary nimisestä tytöstä, joka eli aivan tavallista elämää nykypäivän New Yorkissa kunnes hänen äitinsä katosi ja hän tapasi salaperäisen varjometsästäjän Jacen ja tämän perheen. Clarylle paljastui, että hänkin on varjometsästäjä ja, että hänen äitinsä salasi sen suojellakseen häntä. Ensimmäisissä kahdessa kirjassa Clary pelastaa äitinsä ja New Yorkin mielipuolelta isältään, joka haluaa kaiken vallan varjometsästäjien maailmassa. Clarylle on myös paljastunut, että salaperäinen Jace, johon hän oli rakastunut, onkin hänen veljensä ja että Claryllä on erikoinen kyky luoda uusia riimuja, jotka antavat voimia varjometsästäjille.

Lasikaupungissa Clary lähtee varjometsästäjien kotikaupunkiin Idrisiin, etsimään vastalääkettä sairaalle äidilleen. Jace taas ei halua, Claryn lähtevän Idrisiin ja juoniessaan Claryn kotiin jättämistä, hän vetää vahingossa Claryn vampyyri-ystävän Simoninkin mukaan matkaan. Lopulta kaikki pääsevät Idrisiin, joskin yksi heistä joutuu saman tien ongelmiin. Clary tutustuu uuteen tuttavuuteen Sebastianiin, jonka kanssa hän alkaa etsiä vastalääkettä äidilleen. Kirjan aikana Sebastianista paljastuu uusia puolia ja Claryn ja Jacen suhde kehittyy vähitellen. Lisäksi Valentine suunnittelee hyökkäystä Idrisiin, joka Claryn ja Jacen täytyy tietysti estää.

Mielestäni kirja oli todella hyvä, eikä se tuottanut pettymystä jatko-osana. Kirjassa tapahtui koko ajan ja sen tarina vei mukanaan kaikki 480 sivua. Siksi kirja onkin paksuudestaan huolimatta todella nopealukuinen. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat alkoivat heti, eikä alussa jaariteltu turhia. Lisäksi henkilöistä paljastui koko ajan uusia puolia, eikä yllättäviä käänteitä ollut helppo arvata.

Taikuudella on suuri osuus kirjassa. Sen avulla ratkotaan kiperiä tilanteita, kun muut keinot eivät enää auta. Taikuutta pystyvät käyttämään vain velhot ja heiltä voi ostaa palveluksia. Joillakin hahmoilla on myös kykyjä, jotka ovat verrattavissa velhojen kykyihin, mutta he ovat erityistapauksia. Esimerkiksi Clary pystyy luomaan riimuilla portaaleja, joita pystyvät normaalisti luomaan vain velhot.

"Hän kohotti sinistä liekkiä pitelevää kättään. "Logos." Seinille ilmestyi tulikirjaimia, jotka olivat vähintään viidentoista sentin korkuisia ja näyttivät siltä kuin ne olisi maalattu kiveen nestemäisellä kullalla."

Vastakkainasettelu hyvien ja pahojen välillä on kirjassa hyvin selvä. Kaikki, jotka ovat Claryn isän Valentinen puolella, ovat pahan puolella. Oikeastaan kaikki muut taistelivat Valentinea vastaan hyvällä puolella. Kaikki kirjan hirviöt ovat Valentinen käskystä toimivia demoneja. Demonit ovat ihmisen tai eläimen näköisiä, mutta niillä on suuret voimat, joilla ne käyvät ihmisten kimppuun ja kuoltuaan ne häviävät. Varjometsästäjät ovat kirjan sankareita, sillä he pelastavat ihmisiä ja muita olentoja demoneilta.

Tarinassa esiintyy mytologiasta tuttuja enkeleitä. Koko varjometsästäjäsuku on syntynyt enkelten jälkeläisiksi. Sen takia heillä on kyky käyttää riimuja esimerkiksi parantamiseen. Lisäksi kirjassa on muita taruhahmoja, kuten ihmissusia ja vampyyreja.

Sankareilla ja vihollisilla on kirjassa paljonkin yhteistä, sillä he ovat sukua toisilleen. Clary ja Jace taistelevat ystävineen heidän isäänsä vastaan. Valentinella on toki huomattavasti enemmän koulutusta ja hän tietää mihin hänen lapsensa kykenevät, sillä hän on itse kouluttanut Jacen ja tehnyt heistä lapsena erilaisia kuin muista. Toisaalta Clarylla ja Jacella on puolellaan Valentinen kokeiden kautta saadut kyvyt, joiden vahvuudesta Valentine ei tiedä.

""Katso minua", Jace sanoi. "Katso minua ja sano, että olen kuin kuka tahansa tavallinen seitsemäntoistavuotias." Luke huokaisi. "Sinussa ei ole mitään tavallista."

Valentine on itse kuin pahuuden ruumiillistuma, sillä hän ei välitä ollenkaan muiden kohtalosta. Hän tavoittelee itselleen mainetta ja kunnia keinolla, millä hyvänsä. Hän on jopa siirtänyt itseensä demoniverta saadakseen mahtavat pahuuden voimat.

Kirjassa on selvä raja tavallisen maailman ja fantasiamaailman välillä. Vain varjometsästäjät ja alamaailman asukkaat voivat nähdä toisensa. Maallikot eivät voi nähdä fantasiamaailmaa, vaikka se on heidän silmiensä edessä. Maallikkojen maailma on aivan tavallinen ja niin on oikeastaan fantasiamaailmakin, siellä on vain erilaisia olentoja ja lakeja.

Luulen, että teos voi vaikuttaa lukijan moraaliin. Ainakin itse ymmärsin, että ei ole väliä, miten vaikeaa on tehdä oikea valinta, kunhan sen tekee.