Valitsin kyseisen kirjan, koska kirjailija on minulle ennestään tuttu.
Kirjan juoni on periaatteessa tämä: Aaro Korpi on taistellut salakuljettajia, huumediilereitä ja terroristeja vastaan, mutta nyt hän on joutunut pahimpaan mahdolliseen satimeen; teinityttöjen hevosleirille Sveitsiin. Hevostalleilla alkaa tapahtua kuitenkin kummia ja kaksi vanhaa luuskaa ollaan lähettämässä autokyydillä Unkariin. Takana on jotain salaperäistä, mutta mitä, pohti Aaro. Rahanpesua, vai jotain pahempaa? Hän matkaa läpi Keski-Euroopan, aina Draculan kotimaille saakka (ja kyllä, Dracula oli oikeasti olemassa)
En pidä lukemisesta, en ollenkaan. Joten arvostan sitä, kun kun kirja saa minut otteeseensa. Kirjan suurimmat vahvuudet ovat se, että juoni on aina liikkeessä. Missään ei ole turhaa kuvailua joka toimisi fillerinä. Oikeastaan kyseisessä kirjassa ei ole juuri ollenkaan filleriä. Ja toiseksi juoni ei ole selviö. Mikään, mikä kirjassa tapahtuu, ei ole kiveen kirjattu ja joka ohjaa koko juonta. Et tiedää lopullista totuutta kuin vasta aivan kirjan kliimaksissa. Se pitää yllä mielenkiintoa.
Tästä oli erittäin vaikea kirjoittaa kysymysten muotoilun takia. Kerron välittömästi yhden faktan. Missään kohtaa kirjaa ei tapahdu murhaa. Tämä automaattisesti tiputtaa 80% kysymyksistä pois. Mutta kerron sen, minkä pystyn.
Ilkka Remeksen kyseisessä kirjasarjassa on kaksi päähenkilöä, jotka seikkailevat rikoksen maailmassa. Aaro Korpi ja Niko. En tiedä hänen sukunimeään, älkää kysykö. Aaro on tyypillinen 16-vuotias poika. Hän on todella nokkela ja hyvällä mielikuvituksella varustettu, mikä on saanut hänet ongelmiin yhtä useasti kuin se on saanut hänet pois ongelmista. Hänen kaverinsa on 19-21 (?)-vuotias Niko. Hän toimii Aaron tukimiehenä, lihaksina ja kuskina. Hän on myös intohimoinen moottoriajoneuvo-harrastaja. Mutta välillä hänkin saa vaikuttavia neronleimauksia.
Tämä kirja hyödyntää sellaista tarinankerrontamenetelmää kuin "Police is Useless". Tässä tapauksessa huono tuuri tai korruptio estää heitä menemästä poliisin pakeille.
Suosittelen kirjaa ehdottomasti, jos nykydekkarit kiinnostavat sinua vähäänkään. Kirjasta tuli parempi, kun kuvittelen Aarnin Aaron osaan ja Mikaelin Nikon osaan.
Pahoittelen, etten saanut kuvaa. Jostain syystä tietokoneeni ei vastaanottanut tiedostoa.
maanantai 23. marraskuuta 2015
maanantai 16. marraskuuta 2015
Arthur Conan Doylen jännittävä Kauhun laakso
Valitsin tämän kirjan sen takia, että ajattelin lukea sen jo kauan sitten, mutta syystä tai toisesta en ikinä ehtinyt. Luin ensimmäisen kirjan tosi nopeasti, mutta Kauhun laakso jäi lukematta. No, luin sen pari viikkoa sitten ja olin aika tyytyväinen.
Kirja kertoo Sherlock Holmes nimisestä yksityisetsivästä. Kirjan alussa hän sai viestin yhdeltä professori Moryartyn palvelijalta, missä kerrottiin, että erään herra Douglasin kimppuun hyökätään. Viiden minuutin päästä taloon ilmestyy Scotland Yardin tarkastaja ja kertoo, että herra Douglas on murhattu omassa talossaan.
Niin kuin muissa Sherlock tarinoissa poliisin rooli ei ole niin tärkeä. Kyllä, he auttaavat joissa asioissa, mutta ei paljon. Melkein kaikki asiat Sherlock pystyy selvittämään itse.
Kirja on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä osassa meille kerrotaan murhasta ja murhaajasta. Toisessa kerrotaan tapetusta ja murhaajasta. Siinä kerrotaan miksi tapettu herra Douglas on muuttanut Amerikasta Iso-Britanniaan ja murhaajan motiiveista. En kerro siitä enempää, koska voin vahingossa spoilata jotain.
En usko, että tämä kirja voi vaikuttaa lukijan oikeustajuun. Ainakaan se ei vaikuttanut minuun mitenkään.
En usko, että tämä kirja voi vaikuttaa lukijan oikeustajuun. Ainakaan se ei vaikuttanut minuun mitenkään.
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Leena Krohnin omituinen Sfinksi vai robotti
Valitsin kirjan Sfinksi vai robotti, sillä se on todella lyhyt. Kirja kertoo päähenkilö Lyydian pohdinnoista, joita hän haluaa pohtia isänsä kanssa. Teos on erittäin filosofinen ja toisinaan vaikeasti ymmärrettävä.
Kirja ei ole mikään perinteinen fantasia. Siinä ei ole suoranaista taikuutta ollenkaan, vaan kaikki kummalliset tapahtumat perustellaan maailmankaikkeudesta riippuviksi asioiksi. Puurokulho imaisee sisäänsä jos sekoittaa liian lujaa ja siitä vaarasta kerrotaan lehdessä etusivulla. Lyydia sekoittaa helposti unen ja todellisuuden, joka tulee ilmi teoksen useissa osissa.
Yhteiskunta on saman tyylinen kuin omamme, mutta kun uni ekoittuu todellisuuteen, muuttuu kulissit.
Raja tavallisen- ja fantasiamaailman välillä on uni. Tavallisessa maailmassa pohditaan filosofisia kysymyksiä ja maailmankaikkeutta eri näkökulmista, ja unessa tapahtuu fantasialle tyypillisempiä asioita. Unessa voi lentää ja se tajutaan kirjassa ja sen tiedon avulla voidaan erottaa todellisuus ja uni.
Kirjassa ei ole paholaisia. Pohdinnat ovat Lyydian ja isän välisiä keskusteluja suurimmaksi osakseen. Kirjassa pohditaan isoja asioita, kuten painovoimaa, maapallon muotoa, avaruutta, kuolemaa ja menetystä. Fantasia sekoittuu näihin aiheisiin, mutta paholaisia kirjassa ei tavata.
En pitänyt kirjasta erityisemmin. Sitä oli vaikea ymmärtää ja vaikea pysyä kärryillä tapahtumissa. Kirjassa oli joitakin hyviä pohdintoja, mutta kokonaisuudessaan se oli sekava, eikä ainakaan osunut minun makuuni.
Yhteiskunta on saman tyylinen kuin omamme, mutta kun uni ekoittuu todellisuuteen, muuttuu kulissit.
Raja tavallisen- ja fantasiamaailman välillä on uni. Tavallisessa maailmassa pohditaan filosofisia kysymyksiä ja maailmankaikkeutta eri näkökulmista, ja unessa tapahtuu fantasialle tyypillisempiä asioita. Unessa voi lentää ja se tajutaan kirjassa ja sen tiedon avulla voidaan erottaa todellisuus ja uni.
Kirjassa ei ole paholaisia. Pohdinnat ovat Lyydian ja isän välisiä keskusteluja suurimmaksi osakseen. Kirjassa pohditaan isoja asioita, kuten painovoimaa, maapallon muotoa, avaruutta, kuolemaa ja menetystä. Fantasia sekoittuu näihin aiheisiin, mutta paholaisia kirjassa ei tavata.
En pitänyt kirjasta erityisemmin. Sitä oli vaikea ymmärtää ja vaikea pysyä kärryillä tapahtumissa. Kirjassa oli joitakin hyviä pohdintoja, mutta kokonaisuudessaan se oli sekava, eikä ainakaan osunut minun makuuni.
Rick Yanceyn kiehtova Ääretön meri
Valitsin Rick Yanceyn Ääretön meri- kirjan, koska se vaikutti mielenkiintoiselta ja olin aiemmin lukenut ensimmäisen osan, joka oli yksi parhaista lukemistani kirjoista.
Kirja kertoo kaukaisesta aurinkokunnasta saapuneista Toisista, jotka yrittävät tuhota maapallon seitsemän miljardia ihmistä. Ihmiset ovat kehittäneet maapalloa 10 000 vuotta ja nyt se tuhotaan kymmenessä kuukaudessa. Ensimmäisessä aallossa 98% ihmisistä kuoli ja ennen viidettä aaltoa ihmisiä oli jäljellä vain 0,1%. Nuori tyttö nimeltä Cassie Sullivan ja noin seitsemän muuta nuorta löytävät toisensa ja yrittävät selviytyä hyytävän kylmässä säässä Toisia vastaan.
Oli vaikeaa aloittaa lukemaan kirjaa, koska pelkäsin sen olevan huono niin kuin melkein kaikki muutkin kirjat. Alku oli todella sekava, koska se jatkui suoraan edellisen kirjan lopusta, josta en muistanut enää mitään. Kuitenkin jo muutaman kymmenen sivun kohdalla asiat olivat muistuneet mieleeni ja lukeminen alkoi sujua. Vaikeuksia lukemisessa tuotti kuitenkin melkein jokaisessa luvussa vaihtuva kertoja, paikka ja aika sekä henkilöiden useat eri nimet. Muutaman kerran jouduin lukemaan luvun uudelleen, jotta tajusin mitä tapahtuu, kenelle ja missä. Kirja oli kuitenkin yhtä hyvä kuin edeltäjänsäkin.
Kirjan kuvailujen perusteella tarina sijoittuu nykyhetkeen, koska ennen ensimmäistä aaltoa elämä maapallolla oli suunnilleen samanlaista kuin nyt. Tarina muistuttaa täten myös nykymaailmaa lukuun ottamatta kaukaisen aurinkokunnan muukalaisten suunnitelmia maapallon asukkaiden tuhoamisesta, joka on melko epätodennäköistä.
Vieraita älyllisiä olentoja kirjassa on tiedustelurobotit ja vaimentajat. Tiedustelurobottien avulla muukalaiset seuraavat ihmisten toimintaa maan pinnalla. Vaimentajat ovat saman
tyyppisiä kuin tiedustelurobotit, mutta niiden tehtävänä on tuhota ihmisiä. Robotit ja vaimentajat ovat kuitenkin tuhottavissa.
Tiede on melko oleellinen osa kirjaa ja keksinnöt selitetään aika tarkasti. Komentaja Voschin joukot kehittivät sytyttimen, joka reagoi CO²:een. Sytytin kiinnitettiin pienen lapsen suuhun, joten kun lapsen ympärillä oli tarpeeksi ihmisiä, niin koko paikka räjähti ja maahan jäi vain syvä kuoppa. Vosch oli asentanut alaisiinsa sirut, joiden avulla niiden liikkeitä pystyi seurailemaan. Tapponapilla, joka muistutti kaukosäädintä, hän pystyi tuhoamaan valitsemansa henkilön. Myös keskitin, eli otsalohkon komentokeskus oli Voschin ja kumppaneiden keksintö. 44 000 mikroskooppisen pientä robottivaltaajaa, jotka parantavat elinjärjestelmiä tilanteen mukaan.
Huumoria esiintyy eri henkilöiden välillä kirjan tyyliin sopivasti. Huumori liittyy tavallisiin asioihin, koska jostain piti keksiä hauskuutta epävarmuuden ja pelon keskelle.
Mielestäni kirjaa ei voi tulkita tieteisfantasiaksi, koska kirjan tapahtumat voisi tapahtua todellisessakin elämässä, joskin se on hyvin epätodennäköistä. Yliluonnollisia elementtejä kirjassa ei ollut.
Kirja kertoo kaukaisesta aurinkokunnasta saapuneista Toisista, jotka yrittävät tuhota maapallon seitsemän miljardia ihmistä. Ihmiset ovat kehittäneet maapalloa 10 000 vuotta ja nyt se tuhotaan kymmenessä kuukaudessa. Ensimmäisessä aallossa 98% ihmisistä kuoli ja ennen viidettä aaltoa ihmisiä oli jäljellä vain 0,1%. Nuori tyttö nimeltä Cassie Sullivan ja noin seitsemän muuta nuorta löytävät toisensa ja yrittävät selviytyä hyytävän kylmässä säässä Toisia vastaan.
Oli vaikeaa aloittaa lukemaan kirjaa, koska pelkäsin sen olevan huono niin kuin melkein kaikki muutkin kirjat. Alku oli todella sekava, koska se jatkui suoraan edellisen kirjan lopusta, josta en muistanut enää mitään. Kuitenkin jo muutaman kymmenen sivun kohdalla asiat olivat muistuneet mieleeni ja lukeminen alkoi sujua. Vaikeuksia lukemisessa tuotti kuitenkin melkein jokaisessa luvussa vaihtuva kertoja, paikka ja aika sekä henkilöiden useat eri nimet. Muutaman kerran jouduin lukemaan luvun uudelleen, jotta tajusin mitä tapahtuu, kenelle ja missä. Kirja oli kuitenkin yhtä hyvä kuin edeltäjänsäkin.Kirjan kuvailujen perusteella tarina sijoittuu nykyhetkeen, koska ennen ensimmäistä aaltoa elämä maapallolla oli suunnilleen samanlaista kuin nyt. Tarina muistuttaa täten myös nykymaailmaa lukuun ottamatta kaukaisen aurinkokunnan muukalaisten suunnitelmia maapallon asukkaiden tuhoamisesta, joka on melko epätodennäköistä.
Vieraita älyllisiä olentoja kirjassa on tiedustelurobotit ja vaimentajat. Tiedustelurobottien avulla muukalaiset seuraavat ihmisten toimintaa maan pinnalla. Vaimentajat ovat saman
tyyppisiä kuin tiedustelurobotit, mutta niiden tehtävänä on tuhota ihmisiä. Robotit ja vaimentajat ovat kuitenkin tuhottavissa.
Tiede on melko oleellinen osa kirjaa ja keksinnöt selitetään aika tarkasti. Komentaja Voschin joukot kehittivät sytyttimen, joka reagoi CO²:een. Sytytin kiinnitettiin pienen lapsen suuhun, joten kun lapsen ympärillä oli tarpeeksi ihmisiä, niin koko paikka räjähti ja maahan jäi vain syvä kuoppa. Vosch oli asentanut alaisiinsa sirut, joiden avulla niiden liikkeitä pystyi seurailemaan. Tapponapilla, joka muistutti kaukosäädintä, hän pystyi tuhoamaan valitsemansa henkilön. Myös keskitin, eli otsalohkon komentokeskus oli Voschin ja kumppaneiden keksintö. 44 000 mikroskooppisen pientä robottivaltaajaa, jotka parantavat elinjärjestelmiä tilanteen mukaan.
Huumoria esiintyy eri henkilöiden välillä kirjan tyyliin sopivasti. Huumori liittyy tavallisiin asioihin, koska jostain piti keksiä hauskuutta epävarmuuden ja pelon keskelle.
Mielestäni kirjaa ei voi tulkita tieteisfantasiaksi, koska kirjan tapahtumat voisi tapahtua todellisessakin elämässä, joskin se on hyvin epätodennäköistä. Yliluonnollisia elementtejä kirjassa ei ollut.
Jo Nesbøn mysteerinen teos Poliisi
Valitsin tämän kirjan, koska kirjasto oli suljettu ja oli pakko etsiä kotoa jokin kirja. Löysin kotoa ainoastaan pitkiä dekkareita joista suurinosa ei kiinnostanut minua lainkaan, kunnes löysin kyseisein Poliisi kirjan. Luin kirjan takatekstin ja kiinnostuin siitä heti, joten aloitin lukemisen.
Kirja on jatkoa aiemmille Jo Nesbon kirjoille, joita en itse ole lukenut. Poliisi kirjassa aiheena on erään poliisin nimeltään Harry Hole elämä ja poliisi murhat.
Jo Nesbon teoksessa Poliisi murhia tapahtuu useampia pitkin kirjaa. Kaikkien murhien kohteena on poliisi. Näistä poliisi murhista tekee mielenkiintoisen sen toistuvuus. Aina kun poliisi kuolee, hänet murhataan entiselle, selvittämättömälle rikospaikalle. Ja kyseisen rikospaikan murhatutkintaa oli johtamassa tämä kyseinen poliisi. Pikkuhiljaa kirjassa alkaa näyttämään siltä, että murhat tapahtuvat samalla kaavalla: murhantutkintaa johtanut poliisi murhataan vanhalle rikospaikalle rikoksen vuosipäivänä. Murhiin ei liity minkäänlaisia yliluonnollisia asioita.
Poliisi kirjassa päähenkilönä on poliisi nimeltään Harry Hole. Harryn yksityiselämää kuvaillaan melko tarkasti kirjassa. Hänen perheestään kerrotaan paljon asioita, eikä Jo Nesbo ole jättänyt Harryn ja hänen tyttöystävän suhdetta juurikaan mielikuvituksen varaan. Poliisi kirjassa murhaajalla, etsivällä eli poliisilla ja uhrilla on paljon suhdetta toisiinsa. Murhaajalla on motiivi ja tausta jonka takia hän murhaa poliiseja, mutta tämä selviää vasta kirjan loppupuolella. Uhrilla ja poliisilla on yhteistä taas se, että kaikki uhrit ovat poliiseja.
Kirjassa paljastuu murhaaja melko alussa joten paljoakaan vihjeitä siitä ei tarvita. Kiehtovaa tästä kuitenkin tekee sen, että vasta kirjan loppupuolella murhaajan motiivit murhille selviää. Lukijaa johdetaan melko paljon kirjassa harhaan. Ei niinkään paljoa siinä suhteessa, että kuka murhaaja olisi, vaan enemmänkin Harryn kuolemasta. Kirjassa johdetaan lukijaa harhaan siten, että saadaan lukija ajattelemaan päähenkilön Harryn kuolleen.
Murhaajan tekoja ei missään tapauksessa voida pitää hyväksyttävänä, vaikka hänellä onkin omat motiivinsa murhiin. Mielestäni teos ei vaikuta lukijan oikeustajuun.
Lukukokemuksesta sen verran, että voin hyvin sanoa tämän kirjan olleen paras dekkari, jonka olen itse lukenut. Kirja oli varsin pitkä siihen verrattuna mitä normaalisti luen, mutta pidin siitä silti. Pituudesta huolimatta kirja piti minut sen ääressä se, että siinä tapahtui kokoajan uusia asioita.
Kirja on jatkoa aiemmille Jo Nesbon kirjoille, joita en itse ole lukenut. Poliisi kirjassa aiheena on erään poliisin nimeltään Harry Hole elämä ja poliisi murhat.
Jo Nesbon teoksessa Poliisi murhia tapahtuu useampia pitkin kirjaa. Kaikkien murhien kohteena on poliisi. Näistä poliisi murhista tekee mielenkiintoisen sen toistuvuus. Aina kun poliisi kuolee, hänet murhataan entiselle, selvittämättömälle rikospaikalle. Ja kyseisen rikospaikan murhatutkintaa oli johtamassa tämä kyseinen poliisi. Pikkuhiljaa kirjassa alkaa näyttämään siltä, että murhat tapahtuvat samalla kaavalla: murhantutkintaa johtanut poliisi murhataan vanhalle rikospaikalle rikoksen vuosipäivänä. Murhiin ei liity minkäänlaisia yliluonnollisia asioita.
Poliisi kirjassa päähenkilönä on poliisi nimeltään Harry Hole. Harryn yksityiselämää kuvaillaan melko tarkasti kirjassa. Hänen perheestään kerrotaan paljon asioita, eikä Jo Nesbo ole jättänyt Harryn ja hänen tyttöystävän suhdetta juurikaan mielikuvituksen varaan. Poliisi kirjassa murhaajalla, etsivällä eli poliisilla ja uhrilla on paljon suhdetta toisiinsa. Murhaajalla on motiivi ja tausta jonka takia hän murhaa poliiseja, mutta tämä selviää vasta kirjan loppupuolella. Uhrilla ja poliisilla on yhteistä taas se, että kaikki uhrit ovat poliiseja.
Kirjassa paljastuu murhaaja melko alussa joten paljoakaan vihjeitä siitä ei tarvita. Kiehtovaa tästä kuitenkin tekee sen, että vasta kirjan loppupuolella murhaajan motiivit murhille selviää. Lukijaa johdetaan melko paljon kirjassa harhaan. Ei niinkään paljoa siinä suhteessa, että kuka murhaaja olisi, vaan enemmänkin Harryn kuolemasta. Kirjassa johdetaan lukijaa harhaan siten, että saadaan lukija ajattelemaan päähenkilön Harryn kuolleen.
Murhaajan tekoja ei missään tapauksessa voida pitää hyväksyttävänä, vaikka hänellä onkin omat motiivinsa murhiin. Mielestäni teos ei vaikuta lukijan oikeustajuun.
Lukukokemuksesta sen verran, että voin hyvin sanoa tämän kirjan olleen paras dekkari, jonka olen itse lukenut. Kirja oli varsin pitkä siihen verrattuna mitä normaalisti luen, mutta pidin siitä silti. Pituudesta huolimatta kirja piti minut sen ääressä se, että siinä tapahtui kokoajan uusia asioita.
Pierre Boullen: Apinoiden planeetta
Luin Pierre Boullen kirjoittaman kirjan nimeltä Apinoiden planeetta. Valitsin kirjan siksi koska katsoin elokuvan nimeltä Apinoidenvallankumous ja ajattelin liittyykö kirja jotenkin tähän elokuvaan. Huomasin vähän matkaa luettuani että kirja ei liity tähän tiettyyn elokuvaan. Kirja houkutteli lukemaan sillä pidin tästä elokuvasta kovin vaikka se ei liittynyt tähän kirjaan. Luin kirjan kahdessa osassa sillä kirja oli mukaansa tempaava. Pidin kirjasta kovin.
Kirja alkaa kun Jinn ja Phyllis matkustavat avaruudessa ja löytävät pullopostia. Pullopotissa lukee että professori Antelle on koonnut ryhmän matkaan kohti Betelgeuse tähteä. Tähti sijaitsee todella kaukana maasta. Professori tarvitsee miehistöä matkaan. Porukka matkustaa tähden luo ja huomaa vieressä planeetan jonka olomuoto on sama kuin maalla. Päästyään planeetalle he huomaavat että siellä asustaa ihmisiä jotka ovat saman näköisiä kuin maapallon ihmiset, mutta ne käyttäytyvät kuin villit eläimet. Planeetan viisainta kansaa on apinat jotka tuhoavat ihmisiä paikassa jossa maapallon väki on vieraana. Jinn joutuu vangiksi ja yrittää oppia elämään apinoiden kanssa. Apinat olivat planeetan historiassa kehittymättömiä eläimiä, mutta vuosien kuluttua apinoista tuli oppivia, he kykenivät tekemään kaupunkeja ja elämään niin kuin nykyihmiset.
Kirja alkaa vuodesta 2500 jolloin ryhmä lähti matkalle. Maailma oli todella erillainen sillä kirjan alussa sanottiin, että ihmiset matkustivat vapaa-ajalla planeetasta planeettaan. Professori Antellen ansiosta tiede oli kehittynyt matkaa varten. Antel oli kehittänyt avaruusaluksen jolla kyettiin matkustamaan nopeasti ja kauas. Teos kertoo aika tarkasti tieteestä jota itse oppisin myös kirjasta.
Kirja ei mielestäni sisältänyt fantasiaa. Kun kirjassa päädyttiin toiseen planeettaan kaikki autot ja muu tekniikka oli saman tapaista kun nykymaailmassa.
Suzanne Collinsin vähemmän jännittävä Nälkäpeli 1-3
Omasta lukukokemuksestani voin kertoa sen verran, että kirja oli helppoa luettavaa, mutta en oikein pitänyt siitä. Kirja vaikutti enemmän tytöille suunnatulta.
Tarina sijoittuu tulevaisuuteen, ja se muisuttaa nykymaailmaa siten, että on yksi hallitus (Capitol), joka johtaa valtiota.
Tieteen osuus teoksessa on suuri. Kaikki pyörii tieteen ympärillä. Juuri tieteen takia Capitolilla on niin suuri ylivoima muihin vyöhykkeisiin nähden. Lisäksi itse Nälkäpelissä sponsorit voivät lähettää kilpailijoille erilaisia tieteellisiä apuvälineitä.
Kirjassa ei ilmene yliluonnollista tai muuta vastaavaa, joten sitä ei voisi kutsua tieteisfantasiaksi.
En ole oikein varma, onko teos vaihtoehtoishistoria. Kirjan historiassa on poikkeamia meidän historiaamme, mutta kyseiset muutokset tapahtuvat meidän tulevaisuudessamme.
Teoksessa ei juuri esiinny huumoria. Kirja kallistuu enemmän vakavamman puoleen. Kirjan genreksi kerrotaan scifin lisäksi draama.
Teos voisi hyvinkin vaikuttaa lukijansa käsitykseen tieteestä. Tieteellä on kirjassa niin suuri ylivoimallinen saema, joten se voisi saada jonkun kunniottamaan tai jopa pelkäämään tiedettä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)