Martin Amisin mutkikas dekkari Yöjuna

Minulla ei ollut vaikeuksia kirjan genren valitsemisen suhteen, sillä halusin välillä lukea jotain erilaista kuin aiemmin. Olen lukenut todella paljon scifi-aiheisia kirjoja, joten valitsin kirjakseni dekkarin. Valinta kävi helposti, kun otin vain hyllystä kaikista ohuimman ja hienoimmalla kannella varustetun kirjan, joka osottautui Martin Amisin Yöjunaksi. Toki luin myös takakannen, jonka teksti sai kirjan tuntumaan oikein mielenkiintoiselta ja hyvältä.

Yöjuna kertoo elämäänsä kyllästyneen naispoliisi Mike Hoolihanin urasta murhayksikössä New Yorkin laitamilla. Kirjassa hän kertoo hänelle tärkeimmästä tapauksesta, hänen hyvän ystävänsä Jennifer Rockwellin itsemurhasta. Niinkuin dekkareihin kuuluu, tässäkin kirjassa ratkaisuun päästiin vasta monen vastoinkäymisen ja mutkan kautta. Jennifer oli jättänyt kasan vihjeitä, joiden avulla hän halusi Miken ymmärtävän hänen tapauksensa.

Dekkarin lukemista aloittaessani vakuutuin todella kirjasta, varsinkin sen kielen takia. Kirja oli kirjoitettu hauskalla tavalla ja mielenkiintoa korosti pari kirosanaa siellä täällä. Alussa kirja eteni nopeasti, eikä turhaa jauhamista ollut. Kirjan edetessä mielenkiintoni vähän lopahti, koska juoni ei enää edennyt, vaan kertaantui samana, vain pieniä yksityiskohtia muuttelemalla. Loppuratkaisukin oli vähän vaisu ja sen näki jo kauan ennen loppua. Kirjan mielenkiintoinen kerrontatapa kuitenkin jatkui läpi tarinan ja auttoi jaksamaan kirjan lukemista.

Lukukokemuksena en itse kauheasti välittänyt kirjasta sen hidastempoisuuden takia. Kirja ei myöskään koukuttanut jatkamaan lukemista, mikä olisi minun tyyliselle hitaammalle lukijalle hyvin tärkeää. Toki kirjan genre ja aihe oli minulle hieman tuntemattomia, joten en välttämättä saanut kaikkea irti kirjasta. Kaiken tämän kritiikin jälkeen suosittelen kyllä kirjaa lämpimästi murhamysteerien  ja tarkan kuvailun ystäville.