sunnuntai 15. marraskuuta 2015

J.K. Rowlingin fantasiakirja Harry Potter ja viisasten kivi.

J.K. Rowlingin fantasiakirja Harry Potter ja viisasten kivi.

Päätin valita tämän kyseisen kirjan sillä en ollut aiemmin lukenut yhtäkään tämän kirjasarjan kirjaa tai katsonut yhtäkään kirjasarjaan perustuvaa elokuvaa, joten ajattelin että nyt olisi hyvä hetki tutustua tähän kirjasarjaan.

Kirja kertoo 11-vuotiaasta Harry pojasta, joka on velho ja jonka vanhemmat ovat kuolleet.

Kirja oli aika pitkän oloinen ja tylsä. Kirja oli tylsä koska kirjan alussa ei tapahtunut paljon.
Magian ja taikuuden osuus kirjassa on suuri. Suurin osa hahmoista pystyy käyttämään sitä.

Harry kuvataan hyvänä ja hänen vastustajanaan kuvataan Voldemort.
Joissan hirviöissä on inhimillisiä piirteitä ja joissan eläimellisiä piirteitä.
Voldemort on kirjan eniten paholaista muistuttava hahmo.

Kirjassa on raja tavallisen ja fantasiamaailman välillä. Toiseen maailmaan pääsee monista eri paikoista jotka vain velhot näkevät. Kuvattu yhteiskunta on aika samanlainen kuin mitä oikeastikin on. Siinnä on erillaisia hallinto- ja koulujärjestelmiä. En usko että teos vaikuttaa lukijan moraaliin tai mihinkään muuhunkaan.

Agatha Christien kiinnostavahko dekkari: Kolmas tyttö

Valitsin kyseisen kirjan, koska olen lukenut muutamia muita Christien kirjoja ja mielestäni ne ovat olleet lukemisen arvoisia, se koskee myös tätäkin kirjaa.
Kolmas tyttö on siinä mielessä kiinnostava dekkari, että kirjan puoleenväliin asti mitään murhaa ei edes uskota tapahtuneen. Kirjan päähenkilö, Hercule Poirot ei ole edes varma mistään murhasta ja yrittää siten selvittää koko murhan todellisuutta. Tähän liittyy suuresti ''hulluksi'' uskottu nuori nainen Norma Restarick, joka uskoo tehneensä murhan, muttta ei ole varma siitä. Tarinaan tulee mukaan muitakin henkilöitä, joiden Poirot uskoo liittyvän tähän ''murhaan''.

Kuten ylhäällä luki kyseinen kirja on selvästi mielestäni samalla tasolla kuin muutkin Christien lukemani teokset. Oli kiinnostavaa lukea kuinka Poirot etsi syyllistä murhaan, jota ei ollut edes tapahtunut. Aloin itsekkin epäillä hahmoja ja kun Christien kirjoista on kyse, niin arvasin tietysti väärin. Lyhyesti sanottuna kirja oli hyvä ja kiinnostava ja suosittelen sitä kaikille Christien kirjoista pitäville.

Sitten genrekysymyksiin:
Kuten jo aiemmin kirjoitin kirja oli siitä erikoinen dekkariksi, että puoleenväliin asti murhasta ei ole tietoakaan ja oike murha tapahtuukin vasta kirjan loppupuolella, kun yleensä dekkareissa murha tapahtuu alussa ja sitä tutkitaan kirjan ajan. Hercule Poirottia kuvataan kirjassa erittäin älykkääksi (mitä hän onkin), mutta hänen yksityiselämäänsä kuvataan aika tylsäksi. Hänellä on hovimestarinsa ja sihteerinsä ja aamunsa hän aloittaa juomalla kupillisen kuumaa suklaata ja lukemalla lehtiä. Jos murhia ei olisi hän varmaankin kiertelisi kaupungeilla ja lukisi paljon lehtiä. Yleisisti kirjassa kuvataan hyvin vähän Poirot'n yksityiselämää.
Yliluonnollista murhaan ei sisältynyt millään tavalla, mutta murhaajan päätteleminen oli hyvin vaikeaa, johtuen huumeista ja kaksoishenkillöllisyyksistä. Murhaajan tekoa ei tietenkään voinut hyväksyä, eikä siinä olisi ollutkaan mitään hyksyttävää, varsinkaan kun motiivina on, niin kuin yleensä: raha.


Agatha Christien karmaiseva teos Eikä yksikään pelastunut


Luin Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut -kirjan, joka on ennen tunnettu nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Valitsin kyseisen kirjan koska olen pitänyt Agatha Christien kirjoista ja elokuvista ja eräs tuttuni suositteli tätä minulle. Kirja oli saanut paljon hyviä arvosteluja ja palautetta, mikä edesauttoi minua valitsemaan juuri tämän kirjan.

Kirjassa kymmenen toisilleen tuntematonta henkilöä kutsutaan suljetulle Neekerisaarelle illanviettoon.  Talon isäntä ei kuitenkaan saavu paikalle. Jokaisen vieraan huoneesta löytyy vanha lastenloru, joka onkin kirjan juonen pohja. 


Kävi kymmenen pientä sotilaspoikaa yhdessä pöytähän, vaan yksi ruokaan tukehtui on jäljellä yhdeksän.

Vietti yhdeksän pientä sotilaspoikaa illan niin rattoisan, vaan aamun tullen avaa silmänsä vain kahdeksan.

Lähti kahdeksan pientä sotilaspoikaa onneaan etsimään, yksi kun sille tielle jäi, joukko väheni seitsämään.

Ja seitsämän pientä sotilaspoikaa sytykkeitä vuoli, nyt kuusi on enää jäljellä, kun yksi heistä kuoli.

Sai kuusi pientä sotilaspoikaa palloksi pesän harmaan, vaan yhtä pisti mettinen, jäi jäljelle viisi varmaan.

Kun viisi pientä sotilaspoikaa oikeutta halaa, niin yksi silloin tuomittiin, vain neljä heistä palaa.

On neljä pientä sotilaspoikaa merelle lähtenyt, syö yhden ankka punainen, on kolme heitä nyt.

Käy kolme pientä sotilaspoikaa nyt eläintarhan teitä, kun yhden karhu kahmaisee, on kaksi enää heitä.

On kaksi pientä sotilaspoikaa rannalla vieretyksin, kun toisen kuumuus korventaa, on toinen ypöyksin.

Vaan yksi pieni sotilaspoika ei kestänyt  yksinään, hän meni, hirtti itsensä, ei jäljellä yhtäkään.

Ruokailuhuoneen pöydälle on asetettu kymmenen posliinista sotilaspoikaa, jotka yksitellen alkaa katoamaan ja aina silloin yksi vieraista kuolee. Merelle nousee myrsky ja vene ei pääse noutamaan heitä moneen päivään. Heidän on pakko yrittää itse ratkaista murhia, joita saarella on tapahtunut.

Ensimmäinen murha tapahtuu jo heti ensimmäisenä iltana saarella, ja pitkin kirjaa yksi kerrallaan vieraista kuolee. Murhaajaa yritetään epätoivoisesti etsiä, mutta kun ihmisiä kuolee eikä johtolankoja löydetä, alkaa väkisin epäillä jo yliluonnollisia asioita. Saarelle ei ole voinut päästä kukaan myrskyisän sään takia. Saarella tapahtuu kymmenen murhaa ja yhden heistä on oltava murhaaja.

Ensimmäisenä iltana saarella gramofoni laitetaan soimaan, mutta musiikin sijasta alkaa kuulua syytöksiä, joissa jokaista paikalla olevaa syytetään murhasta. Murhaajan motiivina esitetään nämä murhat, koska laki ei ollut näihin puuttunut. Kirjassa ehkä yritetään saada murhat kuulostamaan siltä, että ne olisivat olleet oikein, koska murhaaja perusteli ne hyvin juuri sillä, että ne ihmiset olivat itsekin murhanneet eivätkä olleet joutuneet siitä vastuuseen.  Minusta murha on aina väärin ja siksi tekoa on vaikea pitää hyväksyttävänä.

Kirja oli minusta todella jännittävä ja mukaansatempaava. Kirjan loppu oli yllättävä, enkä osaanut yhtään arvata ketä murhaaja oikeasti oli. Kertoja osasi todella johtaa harhaan.

Michelle Paverin mystinen Suden veli

Luin Michelle Paverin kirjoittaman Suden veli- kirjan, joka kuuluu Muinainen pimeys kirjasarjaan. Kiinnostuin kirjasta tutkiessani blogia, johon oli kirjoitettu arvosteluja eri kirjoista. Kirja sai hyvän arvostelun kyseisessä blogissa sekä vaikutti kiinnostavalta , koska se kertoo historiallisesta ajasta sekä sen takia, että se on fantasiakirja. 


Suden veli- kirja kertoo Torak nimisestä 12-vuotiaasta pojasta, joka elää esihistoriallisella aikakaudella, kaukana muinaisuudessa. Torak menettää isänsä traagisesti ja paljastuu vanhan ennustuksen Kuuntelijaksi, jonka oli määrä pelastaa koko Metsä riivatun karhun kynsistä. Oppaakseen Torak saa suden pennun, josta tulee hänen paras ystävänsä.

Kirja ylitti odotukseni. Toiminta alkoi heti kirjan alussa, eikä jättänyt kylmäksi. Alun jälkeen juonen tempo hidastui, koska ympäristöä ja tapahtumia kuvailtiin hyvin tarkasti. Mielestäni kirja sisältää hyvin kuvailua, joka auttaa hahmottamaan kirjan tapahtumia. Kuvailun lisäksi kerronta oli luontevaa ja tapahtumia riitti. Monesti yhden luvun luettuani en malttanut lopettaa, vaan oli pakko jatkaa eteenpäin. Pidin valtavasti siitä, kuinka kirja oli toteutettu niin, että sen olisi voinut kuvitella tapahtuneen todellisuudessa kauan aikaa sitten. 

Magia ja taikuus ovat kirjassa tärkeä osa ihmisten elämää. Ihmiset uskovat, että kuollessaan heidän kolme sieluaan: nimisielu, klaanisielu ja Nanuakin maailmansielu erkanevat toisistaan, elleivät he ennen kuolemaansa maalaa kantapäihinsä, sydämen yläpuolelle sekä otsalleen ympyröitä. Ilman näitä, sielut harhailevat erillään, eivätkä saa milloinkaan rauhaa. Magiaa esiintyy myös heimojen tietäjien taioissa. He saattavat tehdä erilaisia "lumouksia" sekä toimia yhdessä luonnon kanssa. 

Kirjassa ei täysin selviä, kuka on alkuperäinen "paha". Konkreettisena pahana kirjassa toimii riivattu karhu, joka vahvistuu aina tappaessaan jonkin elävän olennon. Karhu on kuitenkin vain todellisen pahan lähettämä "tuhoaja", joka levittää pelkoa ja epävarmuutta tulevasta. Karhu on kuvattu lähes voittamattomana ja täysin epäinhimmillisenä olentona. Pahan vastavoimana toimivat kaikki heimot, mutta etenkin nuori Torak. Heimot on kuvattu sopuisiksi sekä neuvottelemalla asioita ratkaiseviksi. Torak sättii paljon itseään huolimattomuudestaan, mutta on kuvattu kuitenkin erittäin nokkelaksi selviytyjäksi.

Kirjassa yhteiskunta- sanan voisi korvata heimolla. Muinaisuus, jota kirjassa kuvataan, koostuu kymmenien heimojen muodostamasta maailmasta.  Heimojen välit toisiinsa ovat riippuen heimoista hieman erilaiset, mutta pääosin ne tulevat hyvin toimeen. Jokaisella heimolla on johtajansa sekä tietäjänsä, jotka toimivat heimon johtohahmoina. Asioista päätetään kuitenkin yhdessä koko heimon kanssa ja jokaisella on oikeus osoittaa oma mielipiteensä. Heimot saattoivat myös liikkua koko voimallaan eikä kiveen hakattua asuinpaikkaa ollut, vaan leiri rakennettiin sinne, missä riistaa oli saatavilla. Mielestäni heimorakenteet eivät juurikaan muistuta Euroopan keskiaikaa, vaan enemmänkin paljon sitä aikaisempaa metsästys- ja keräilykulttuuria. 



Velho ja varas: Päivi Honkapään kertomus Taivaan Paino

Valitsin tämän kirjan koska fantasiakirjat ovat lähes ainoita kirjoja joita jaksan lukea ja se oli sopivasti kirjaston hyllyllä ja oli kiire syömään.

Kirja kertoo varkaasta ja velhosta nimeltä Jarren ja hänen pakomatkastaan Sur-Neetin vankilasta vanginvartija Bargasin avulla. Kaksikko suuntaa Varkaiden Kiillan luokse jota Jarren epäröi koska hän joutui vankilaan hänen tunkeudeuttua salaiseen kirjastoon jonne ei saa mennä.

Kirja ei ollut järin hyvä koska sen tapahtumat eivät olleet kiinnostavia enkä oikeen jaksanut lukea sitä pitkiä aikoja kerrallaan.

Taikuus ja magia on keskeinen osa kirjan maailmaa ja siellä esiiintyy monia fantasia kirjoille jo ennestään tuttuja hahmoja kuten haltiat ja velhot jotka käyttävät taikuutta.

Teoksen maailma muistuttaa hieman keskiaikaa mutta silti tuntuu omalta aikakaudeltaan eikä sitä voida sijoittaa oikeastaan mihinkään tiettyyn aikakauteen. Kirjassa ratsastetaan hevosilla enkä muista että sähköäkään olisin pahemmin käytetty.

Kirjassa ei ole rajaa fantasia- ja oikean maailman välillä vaan kirja sijoittuu fantasiamaailmaan.

En usko kirjan vaikuttavan lukijan moraaliin.
 

-Antti Takala

Martin Amisin mutkikas dekkari Yöjuna

Minulla ei ollut vaikeuksia kirjan genren valitsemisen suhteen, sillä halusin välillä lukea jotain erilaista kuin aiemmin. Olen lukenut todella paljon scifi-aiheisia kirjoja, joten valitsin kirjakseni dekkarin. Valinta kävi helposti, kun otin vain hyllystä kaikista ohuimman ja hienoimmalla kannella varustetun kirjan, joka osottautui Martin Amisin Yöjunaksi. Toki luin myös takakannen, jonka teksti sai kirjan tuntumaan oikein mielenkiintoiselta ja hyvältä.

Yöjuna kertoo elämäänsä kyllästyneen naispoliisi Mike Hoolihanin urasta murhayksikössä New Yorkin laitamilla. Kirjassa hän kertoo hänelle tärkeimmästä tapauksesta, hänen hyvän ystävänsä Jennifer Rockwellin itsemurhasta. Niinkuin dekkareihin kuuluu, tässäkin kirjassa ratkaisuun päästiin vasta monen vastoinkäymisen ja mutkan kautta. Jennifer oli jättänyt kasan vihjeitä, joiden avulla hän halusi Miken ymmärtävän hänen tapauksensa.


Dekkarin lukemista aloittaessani vakuutuin todella kirjasta, varsinkin sen kielen takia. Kirja oli kirjoitettu hauskalla tavalla ja mielenkiintoa korosti pari kirosanaa siellä täällä. Alussa kirja eteni nopeasti, eikä turhaa jauhamista ollut. Kirjan edetessä mielenkiintoni vähän lopahti, koska juoni ei enää edennyt, vaan kertaantui samana, vain pieniä yksityiskohtia muuttelemalla. Loppuratkaisukin oli vähän vaisu ja sen näki jo kauan ennen loppua. Kirjan mielenkiintoinen kerrontatapa kuitenkin jatkui läpi tarinan ja auttoi jaksamaan kirjan lukemista.


Lukukokemuksena en itse kauheasti välittänyt kirjasta sen hidastempoisuuden takia. Kirja ei myöskään koukuttanut jatkamaan lukemista, mikä olisi minun tyyliselle hitaammalle lukijalle hyvin tärkeää. Toki kirjan genre ja aihe oli minulle hieman tuntemattomia, joten en välttämättä saanut kaikkea irti kirjasta. Kaiken tämän kritiikin jälkeen suosittelen kyllä kirjaa lämpimästi murhamysteerien  ja tarkan kuvailun ystäville.

Hufudstadsbladetin toimittajan Staffan Bruunin vuonna-1992 kirjoittama sekava poliittinen esikoisromaani Tuntematon tekijä.

Tein hätäisen ja harkitsemattoman kirjan valinnan. Otin väsyneenä Halikon kirjaston hyllyltä ensimmäisen dekkarin joka tuli vastaan eli varsinaista syytä kirjan valitsemiseen ei ole.
                     Kirja kertoo kokonaisuudessaan Suomen politiikasta Toimittajien näkökulmasta. Loviisan ydinvoimalan vuoto aiheuttaa paniikkia ja aktivistit kaappaavat toimittajan ja Suomen pääministeri Simo Evakon. Kirja kuvailee millaista olisi poliitikon elämä, korkeamman arvohenkilön elämä tai toimittajan elämä.
Kirjan päähenkilö toimittaja Burt Kobbat yrittää estää everstin ja armeijan järjestämän vallankaappauksen.
                     Mielestäni kirja oli sekava ja epätodenmukainen, en tiedä oliko kirjailijan tarkoitus  tehdä kirjasta fakta,- vai fiktiotyylinen, mutta minä sanon kuitenkin fiktio. Poliitikot, ministerit ja toimittajat lojuivat baareissa pitkin päivää ryyppäämässä ja rakastelivat puolisoidensa selkien takana. En pitänyt paljoa lukukokemuksesta joten antaisin arvosanaksi 1/5. Kirjassa ei tapahtunut ennen loppua mitään sen erikoisemmin jännittävää, mutta luulen, että kirja on tarkoitettu vanhemmalle ikäluokalle. Lopussa kuitenkin innostuin lukemaan, kun vallankaappaus onnistuttiin viimehetkellä estämään ja Suomi ei joutunut kriittiseen poikkeustilaan.
                     Teoksen ns. henkirikos tapahtuu noin 60-70 sivun kohdalla, kun Virolainen mafiamies Juk kahlamäe iskee toimittaja Jan Liikalan kuoliaaksi. Tarinassa yhtä poliisia puhuteltiin nimellä Venäläinen, joka selvitteli ja ratkaisi ministeri Evakon kaappausta (luontoaktivistien toimesta) ja Toimittaja Jani Liikalan murhaa. Venäläinen kuvailtiin asiallisena ja reiluna, mutta myös tiukkana ja kovana rikospoliisina. Venäläinen oli selvästi kirjan todenmukaisin henkilö.
                     Jos jotain yliluonnollista saa kirjasta irti niin ehkä ydinvuoto ja siitä ihmisille tiedotettu vaarattomuus. Oma mielipide ja sisäinen malli on, että poliitikot ja toimittajat eivät ole niin villejä.
                     Teos oli omasta mielestä niin sekava ettei se antanut ennen rikoksen ratkettua minkäänlaisia merkkejä motiiveista murhaan. Syynä siihen oli, että pääpaino tekstissä oli toimittajilla ja teos käsitteli samaan aikaan ydinonnettomuutta, kidnappausta, ydinaseiden ostoa, ydinjätteen myymistä ja vallankaappausta. Toimittajan murha jäi vähempään käsittelyyn.
                     En muista murhan tarkkoja motiiveja, mutta liittyen siihen, että Juk Kahlamäe oli vaarassa jäädä kiinni murhatun Jani Liikalan toimesta. Miltei koskaan ei voida pitää murhaa hyväksyttävänä, mutta Juk Kahlamäen toimeentulon ja elämän kannalta murha oli välttämätön.

 

Tuntematon tekijä
                  Aarni Saario 15C