Valitsin kirjan Sfinksi vai robotti, sillä se on todella lyhyt. Kirja kertoo päähenkilö Lyydian pohdinnoista, joita hän haluaa pohtia isänsä kanssa. Teos on erittäin filosofinen ja toisinaan vaikeasti ymmärrettävä.
Kirja ei ole mikään perinteinen fantasia. Siinä ei ole suoranaista taikuutta ollenkaan, vaan kaikki kummalliset tapahtumat perustellaan maailmankaikkeudesta riippuviksi asioiksi. Puurokulho imaisee sisäänsä jos sekoittaa liian lujaa ja siitä vaarasta kerrotaan lehdessä etusivulla. Lyydia sekoittaa helposti unen ja todellisuuden, joka tulee ilmi teoksen useissa osissa.
Yhteiskunta on saman tyylinen kuin omamme, mutta kun uni ekoittuu todellisuuteen, muuttuu kulissit.
Raja tavallisen- ja fantasiamaailman välillä on uni. Tavallisessa maailmassa pohditaan filosofisia kysymyksiä ja maailmankaikkeutta eri näkökulmista, ja unessa tapahtuu fantasialle tyypillisempiä asioita. Unessa voi lentää ja se tajutaan kirjassa ja sen tiedon avulla voidaan erottaa todellisuus ja uni.
Kirjassa ei ole paholaisia. Pohdinnat ovat Lyydian ja isän välisiä keskusteluja suurimmaksi osakseen. Kirjassa pohditaan isoja asioita, kuten painovoimaa, maapallon muotoa, avaruutta, kuolemaa ja menetystä. Fantasia sekoittuu näihin aiheisiin, mutta paholaisia kirjassa ei tavata.
En pitänyt kirjasta erityisemmin. Sitä oli vaikea ymmärtää ja vaikea pysyä kärryillä tapahtumissa. Kirjassa oli joitakin hyviä pohdintoja, mutta kokonaisuudessaan se oli sekava, eikä ainakaan osunut minun makuuni.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste fantasia. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Michelle Paverin mystinen Suden veli
Luin Michelle Paverin kirjoittaman Suden veli- kirjan, joka kuuluu Muinainen pimeys kirjasarjaan. Kiinnostuin kirjasta tutkiessani blogia, johon oli kirjoitettu arvosteluja eri kirjoista. Kirja sai hyvän arvostelun kyseisessä blogissa sekä vaikutti kiinnostavalta , koska se kertoo historiallisesta ajasta sekä sen takia, että se on fantasiakirja.
Suden veli- kirja kertoo Torak nimisestä 12-vuotiaasta pojasta, joka elää esihistoriallisella aikakaudella, kaukana muinaisuudessa. Torak menettää isänsä traagisesti ja paljastuu vanhan ennustuksen Kuuntelijaksi, jonka oli määrä pelastaa koko Metsä riivatun karhun kynsistä. Oppaakseen Torak saa suden pennun, josta tulee hänen paras ystävänsä.
Kirja ylitti odotukseni. Toiminta alkoi heti kirjan alussa, eikä jättänyt kylmäksi. Alun jälkeen juonen tempo hidastui, koska ympäristöä ja tapahtumia kuvailtiin hyvin tarkasti. Mielestäni kirja sisältää hyvin kuvailua, joka auttaa hahmottamaan kirjan tapahtumia. Kuvailun lisäksi kerronta oli luontevaa ja tapahtumia riitti. Monesti yhden luvun luettuani en malttanut lopettaa, vaan oli pakko jatkaa eteenpäin. Pidin valtavasti siitä, kuinka kirja oli toteutettu niin, että sen olisi voinut kuvitella tapahtuneen todellisuudessa kauan aikaa sitten.
Magia ja taikuus ovat kirjassa tärkeä osa ihmisten elämää. Ihmiset uskovat, että kuollessaan heidän kolme sieluaan: nimisielu, klaanisielu ja Nanuakin maailmansielu erkanevat toisistaan, elleivät he ennen kuolemaansa maalaa kantapäihinsä, sydämen yläpuolelle sekä otsalleen ympyröitä. Ilman näitä, sielut harhailevat erillään, eivätkä saa milloinkaan rauhaa. Magiaa esiintyy myös heimojen tietäjien taioissa. He saattavat tehdä erilaisia "lumouksia" sekä toimia yhdessä luonnon kanssa.
Kirjassa ei täysin selviä, kuka on alkuperäinen "paha". Konkreettisena pahana kirjassa toimii riivattu karhu, joka vahvistuu aina tappaessaan jonkin elävän olennon. Karhu on kuitenkin vain todellisen pahan lähettämä "tuhoaja", joka levittää pelkoa ja epävarmuutta tulevasta. Karhu on kuvattu lähes voittamattomana ja täysin epäinhimmillisenä olentona. Pahan vastavoimana toimivat kaikki heimot, mutta etenkin nuori Torak. Heimot on kuvattu sopuisiksi sekä neuvottelemalla asioita ratkaiseviksi. Torak sättii paljon itseään huolimattomuudestaan, mutta on kuvattu kuitenkin erittäin nokkelaksi selviytyjäksi.
Kirjassa yhteiskunta- sanan voisi korvata heimolla. Muinaisuus, jota kirjassa kuvataan, koostuu kymmenien heimojen muodostamasta maailmasta. Heimojen välit toisiinsa ovat riippuen heimoista hieman erilaiset, mutta pääosin ne tulevat hyvin toimeen. Jokaisella heimolla on johtajansa sekä tietäjänsä, jotka toimivat heimon johtohahmoina. Asioista päätetään kuitenkin yhdessä koko heimon kanssa ja jokaisella on oikeus osoittaa oma mielipiteensä. Heimot saattoivat myös liikkua koko voimallaan eikä kiveen hakattua asuinpaikkaa ollut, vaan leiri rakennettiin sinne, missä riistaa oli saatavilla. Mielestäni heimorakenteet eivät juurikaan muistuta Euroopan keskiaikaa, vaan enemmänkin paljon sitä aikaisempaa metsästys- ja keräilykulttuuria.
Velho ja varas: Päivi Honkapään kertomus Taivaan Paino
Valitsin tämän kirjan koska fantasiakirjat ovat lähes ainoita kirjoja joita jaksan lukea ja se oli sopivasti kirjaston hyllyllä ja oli kiire syömään.
Kirja kertoo varkaasta ja velhosta nimeltä Jarren ja hänen pakomatkastaan Sur-Neetin vankilasta vanginvartija Bargasin avulla. Kaksikko suuntaa Varkaiden Kiillan luokse jota Jarren epäröi koska hän joutui vankilaan hänen tunkeudeuttua salaiseen kirjastoon jonne ei saa mennä.
Kirja ei ollut järin hyvä koska sen tapahtumat eivät olleet kiinnostavia enkä oikeen jaksanut lukea sitä pitkiä aikoja kerrallaan.
Taikuus ja magia on keskeinen osa kirjan maailmaa ja siellä esiiintyy monia fantasia kirjoille jo ennestään tuttuja hahmoja kuten haltiat ja velhot jotka käyttävät taikuutta.
Teoksen maailma muistuttaa hieman keskiaikaa mutta silti tuntuu omalta aikakaudeltaan eikä sitä voida sijoittaa oikeastaan mihinkään tiettyyn aikakauteen. Kirjassa ratsastetaan hevosilla enkä muista että sähköäkään olisin pahemmin käytetty.
Kirjassa ei ole rajaa fantasia- ja oikean maailman välillä vaan kirja sijoittuu fantasiamaailmaan.
En usko kirjan vaikuttavan lukijan moraaliin.
-Antti Takala
Kirja kertoo varkaasta ja velhosta nimeltä Jarren ja hänen pakomatkastaan Sur-Neetin vankilasta vanginvartija Bargasin avulla. Kaksikko suuntaa Varkaiden Kiillan luokse jota Jarren epäröi koska hän joutui vankilaan hänen tunkeudeuttua salaiseen kirjastoon jonne ei saa mennä.
Kirja ei ollut järin hyvä koska sen tapahtumat eivät olleet kiinnostavia enkä oikeen jaksanut lukea sitä pitkiä aikoja kerrallaan.
Taikuus ja magia on keskeinen osa kirjan maailmaa ja siellä esiiintyy monia fantasia kirjoille jo ennestään tuttuja hahmoja kuten haltiat ja velhot jotka käyttävät taikuutta.
Teoksen maailma muistuttaa hieman keskiaikaa mutta silti tuntuu omalta aikakaudeltaan eikä sitä voida sijoittaa oikeastaan mihinkään tiettyyn aikakauteen. Kirjassa ratsastetaan hevosilla enkä muista että sähköäkään olisin pahemmin käytetty.
Kirjassa ei ole rajaa fantasia- ja oikean maailman välillä vaan kirja sijoittuu fantasiamaailmaan.
En usko kirjan vaikuttavan lukijan moraaliin.
-Antti Takala
Kaikille tuttu J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi
Valitsin viisasten kiven, koska luin sen viimeksi ala-asteella ja ajattelin että olisi mukavaa lukea se uudestaan. Viisasten kivi on ensimmäinen osa Harry Potter -sarjaa ja se kertoo 11-vuotiaasta pojasta, joka saa tietää että hänen isänsä oli velho ja että myös Harry itse on velho. Kirjassa Harry saa kutsun velhojen ja noitien kouluun Tylypahkaan, jossa hän kohtaa erilaisia vaikeuksia, mutta saa myös monia uusia ystäviä kuten Ronin ja Hermionen. Koulunkäyntiä vaikeuttaa Voldemort/Orave, joka haluaa tappaa Harryn.
Viisasten kivi oli lukukokemuksena jännittävä ja viihdyttävä. Kirjassa on selkeä rakenne ja J.K. Rowling on onnistunut kuvaamaan tapahtumat hyvin ja kiinnostavasti. Jos kirjasta pitää, niin todennäköisesti haluaa lukea seuraavatkin osat, jos ei Harry Potter -sarjaa entuudestaan tiedä.
Kirjassa magian ja taikuuden osa on suuri, koska kirja pyörii niiden aiheiden ympärillä ja oppilaat opiskelevat nimenomaan taikuutta Tylypahkassa. Taikuutta kirjassa käyttävät velhot ja noidat, ihmisiä jotka eivät taikuutta voi käyttää kutsutaan jästeiksi. Hyvien ja pahojen vastakkainasettelu on aika selvää. Voldemort/Orave on ilkeä ja kavala, mutta Harry ja hänen ystävänsä ovat kilttejä ja rohkeita.
Harry Potterissa hirviöt ovat aika eläimellisiä, eivätkä ne yleensä puhu. Viisasten kivessä esiintyy mytologinen hahmo peikko, joka oli päätynyt Tylypahkaan jonkun päästettyä se sisälle. Tom Valedrossa (Voldemort) ja Harry Potterissa on yhtäläisyyksiä, sillä he kummatkin ovat puoliverisiä. Kirjassa on paholaista muistuttava hahmo Voldemort. Kirjassa on myös selvä raja fantasiamaailman ja todellisuuden välillä, fantasiamaailmaan pääsee ympäri Englantia paikoista jotka vain velhot tai noidat voivat nähdä esim. Tylypahkaan vievään junaan pääsee King's Crossin laiturilta 9 3/4, jota ei siis tietenkään oikeasti ole olemassa, eivätkä jästit pääse sinne.
Yhteiskunta on monin osin samanlainen kuin oikeastikkin, velhomaailmassa on oma hallinto eli taikaministeriö, eri kouluja, siellä on myös hyviä ja pahoja ihmisiä ja tietynlainen luokkayhteiskunta esim. osa velhoista pitää vanhoja velhosukuja parempina kuin jästejä tai köyhiä. Suosittelisin tätä kirjaa sellaisille jotka pitävät fantasiasta ja ovat vaikkapa tutustuneet Harry Potter -sarjaan elokuvien kautta.
Viisasten kivi oli lukukokemuksena jännittävä ja viihdyttävä. Kirjassa on selkeä rakenne ja J.K. Rowling on onnistunut kuvaamaan tapahtumat hyvin ja kiinnostavasti. Jos kirjasta pitää, niin todennäköisesti haluaa lukea seuraavatkin osat, jos ei Harry Potter -sarjaa entuudestaan tiedä.
Kirjassa magian ja taikuuden osa on suuri, koska kirja pyörii niiden aiheiden ympärillä ja oppilaat opiskelevat nimenomaan taikuutta Tylypahkassa. Taikuutta kirjassa käyttävät velhot ja noidat, ihmisiä jotka eivät taikuutta voi käyttää kutsutaan jästeiksi. Hyvien ja pahojen vastakkainasettelu on aika selvää. Voldemort/Orave on ilkeä ja kavala, mutta Harry ja hänen ystävänsä ovat kilttejä ja rohkeita.
Harry Potterissa hirviöt ovat aika eläimellisiä, eivätkä ne yleensä puhu. Viisasten kivessä esiintyy mytologinen hahmo peikko, joka oli päätynyt Tylypahkaan jonkun päästettyä se sisälle. Tom Valedrossa (Voldemort) ja Harry Potterissa on yhtäläisyyksiä, sillä he kummatkin ovat puoliverisiä. Kirjassa on paholaista muistuttava hahmo Voldemort. Kirjassa on myös selvä raja fantasiamaailman ja todellisuuden välillä, fantasiamaailmaan pääsee ympäri Englantia paikoista jotka vain velhot tai noidat voivat nähdä esim. Tylypahkaan vievään junaan pääsee King's Crossin laiturilta 9 3/4, jota ei siis tietenkään oikeasti ole olemassa, eivätkä jästit pääse sinne.
Yhteiskunta on monin osin samanlainen kuin oikeastikkin, velhomaailmassa on oma hallinto eli taikaministeriö, eri kouluja, siellä on myös hyviä ja pahoja ihmisiä ja tietynlainen luokkayhteiskunta esim. osa velhoista pitää vanhoja velhosukuja parempina kuin jästejä tai köyhiä. Suosittelisin tätä kirjaa sellaisille jotka pitävät fantasiasta ja ovat vaikkapa tutustuneet Harry Potter -sarjaan elokuvien kautta.
Cassandra Claren lumoava Lasikaupunki
""Ja nyt minä katson sinua", Jace sanoi, "ja sinä kysyt, haluanko minä vielä sinua, ihan niin kuin voisin lakata rakastamasta sinua. Ihan niin kuin tahtoisin luopua siitä asiasta, joka tekee minusta vahvemman kuin mikään koskaan ennen."
Lasikaupunki kertoo Clary nimisestä tytöstä, joka eli aivan tavallista elämää nykypäivän New Yorkissa kunnes hänen äitinsä katosi ja hän tapasi salaperäisen varjometsästäjän Jacen ja tämän perheen. Clarylle paljastui, että hänkin on varjometsästäjä ja, että hänen äitinsä salasi sen suojellakseen häntä. Ensimmäisissä kahdessa kirjassa Clary pelastaa äitinsä ja New Yorkin mielipuolelta isältään, joka haluaa kaiken vallan varjometsästäjien maailmassa. Clarylle on myös paljastunut, että salaperäinen Jace, johon hän oli rakastunut, onkin hänen veljensä ja että Claryllä on erikoinen kyky luoda uusia riimuja, jotka antavat voimia varjometsästäjille.
Lasikaupungissa Clary lähtee varjometsästäjien kotikaupunkiin Idrisiin, etsimään vastalääkettä sairaalle äidilleen. Jace taas ei halua, Claryn lähtevän Idrisiin ja juoniessaan Claryn kotiin jättämistä, hän vetää vahingossa Claryn vampyyri-ystävän Simoninkin mukaan matkaan. Lopulta kaikki pääsevät Idrisiin, joskin yksi heistä joutuu saman tien ongelmiin. Clary tutustuu uuteen tuttavuuteen Sebastianiin, jonka kanssa hän alkaa etsiä vastalääkettä äidilleen. Kirjan aikana Sebastianista paljastuu uusia puolia ja Claryn ja Jacen suhde kehittyy vähitellen. Lisäksi Valentine suunnittelee hyökkäystä Idrisiin, joka Claryn ja Jacen täytyy tietysti estää.
Mielestäni kirja oli todella hyvä, eikä se tuottanut pettymystä jatko-osana. Kirjassa tapahtui koko ajan ja sen tarina vei mukanaan kaikki 480 sivua. Siksi kirja onkin paksuudestaan huolimatta todella nopealukuinen. Pidin siitä, että kirjan tapahtumat alkoivat heti, eikä alussa jaariteltu turhia. Lisäksi henkilöistä paljastui koko ajan uusia puolia, eikä yllättäviä käänteitä ollut helppo arvata.
Taikuudella on suuri osuus kirjassa. Sen avulla ratkotaan kiperiä tilanteita, kun muut keinot eivät enää auta. Taikuutta pystyvät käyttämään vain velhot ja heiltä voi ostaa palveluksia. Joillakin hahmoilla on myös kykyjä, jotka ovat verrattavissa velhojen kykyihin, mutta he ovat erityistapauksia. Esimerkiksi Clary pystyy luomaan riimuilla portaaleja, joita pystyvät normaalisti luomaan vain velhot.
"Hän kohotti sinistä liekkiä pitelevää kättään. "Logos." Seinille ilmestyi tulikirjaimia, jotka olivat vähintään viidentoista sentin korkuisia ja näyttivät siltä kuin ne olisi maalattu kiveen nestemäisellä kullalla."
Vastakkainasettelu hyvien ja pahojen välillä on kirjassa hyvin selvä. Kaikki, jotka ovat Claryn isän Valentinen puolella, ovat pahan puolella. Oikeastaan kaikki muut taistelivat Valentinea vastaan hyvällä puolella. Kaikki kirjan hirviöt ovat Valentinen käskystä toimivia demoneja. Demonit ovat ihmisen tai eläimen näköisiä, mutta niillä on suuret voimat, joilla ne käyvät ihmisten kimppuun ja kuoltuaan ne häviävät. Varjometsästäjät ovat kirjan sankareita, sillä he pelastavat ihmisiä ja muita olentoja demoneilta.
Tarinassa esiintyy mytologiasta tuttuja enkeleitä. Koko varjometsästäjäsuku on syntynyt enkelten jälkeläisiksi. Sen takia heillä on kyky käyttää riimuja esimerkiksi parantamiseen. Lisäksi kirjassa on muita taruhahmoja, kuten ihmissusia ja vampyyreja.
Sankareilla ja vihollisilla on kirjassa paljonkin yhteistä, sillä he ovat sukua toisilleen. Clary ja Jace taistelevat ystävineen heidän isäänsä vastaan. Valentinella on toki huomattavasti enemmän koulutusta ja hän tietää mihin hänen lapsensa kykenevät, sillä hän on itse kouluttanut Jacen ja tehnyt heistä lapsena erilaisia kuin muista. Toisaalta Clarylla ja Jacella on puolellaan Valentinen kokeiden kautta saadut kyvyt, joiden vahvuudesta Valentine ei tiedä.
""Katso minua", Jace sanoi. "Katso minua ja sano, että olen kuin kuka tahansa tavallinen seitsemäntoistavuotias." Luke huokaisi. "Sinussa ei ole mitään tavallista."
Valentine on itse kuin pahuuden ruumiillistuma, sillä hän ei välitä ollenkaan muiden kohtalosta. Hän tavoittelee itselleen mainetta ja kunnia keinolla, millä hyvänsä. Hän on jopa siirtänyt itseensä demoniverta saadakseen mahtavat pahuuden voimat.
Kirjassa on selvä raja tavallisen maailman ja fantasiamaailman välillä. Vain varjometsästäjät ja alamaailman asukkaat voivat nähdä toisensa. Maallikot eivät voi nähdä fantasiamaailmaa, vaikka se on heidän silmiensä edessä. Maallikkojen maailma on aivan tavallinen ja niin on oikeastaan fantasiamaailmakin, siellä on vain erilaisia olentoja ja lakeja.
Luulen, että teos voi vaikuttaa lukijan moraaliin. Ainakin itse ymmärsin, että ei ole väliä, miten vaikeaa on tehdä oikea valinta, kunhan sen tekee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


